Jerusalemin vanhassakaupungissa on taianomaisuutta, jota ei tapaa missään muualla maailmassa. Se voi olla perua kivimuurien ja muinaisten rakennusten loistokkaasta historiasta, tai siitä henkisestä ilmapiiristä, joka ympäröi juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhiä paikkoja. Jerusalemin lumovoima voi tulla myös sen värikkäistä markkinoista ja kapeista kujista, tai kaupungin dynaamisesta historiasta, joka on kudottu täyteen sotaa ja rauhaa, vihaa ja rakkautta sekä tuhoa ja jälleenrakennusta.
Vanhankaupungin perusti kuningas Daavid vuonna 1004 eaa., ja sitä on pidetty siitä lähtien maailman keskuksena. Muinaiset kartat esittävät kolme siihen aikaan tunnettua maanosaa, Euroopan, Aasian ja Afrikan siten, että Jerusalem oli niiden keskipisteessä. Siitä lähtien Jerusalemia ovat hellineet ja kunnioittaneet kuninkaat, vallanpitäjät ja valloittajat, jotka ovat hyökänneet sen muureja vastaan. Tavalliset ihmiset ovat tehneet siitä uskonsa keskuksen ja palvoneet sitä. Tälle paikalle juutalaiset rakensivat temppelinsä, täällä Jeesus ristiinnaulittiin, ja täältä Mohammed nousi taivaaseen. Pyhiinvaeltajat, kerjäläiset, kauppiaat, suurten opettajien oppilaat, sotilaat ja orjat ovat kulkeneet sen katuja ylistäen ja kunnioittaen Jerusalemia.
Vuosisatojen kuluessa vanhakaupunki on nähnyt monia muutoksia, jotka ovat tehneet siitä yhden maailman kiinnostavimmista kaupungeista, ja yhden Israelin tärkeimmistä matkailukohteista.
Kaupunki kohoaa Daavidin kaupungin alkuperäisillä kukkuloilla ja sitä ympäröi yli neljä kilometriä pitkä muuri, jossa on seitsemän porttia, 34 tornia ja linnoitus (Daavidin torni). Kaupunki on jaettu neljään kaupunginosaan:
Armenialaiskortteli
Armenialaisten asuttama kortteli on vanhankaupungin pienin. Armenialaiset asettuivat Jerusalemiin 3. vuosisadalla jaa. uskonnollisista syistä. Pyhän Jaakobin katedraali rakennettiin 1100-luvulla. Kirkosta tuli myöhemmin keskus kaikille Israelissa asuville armenialaisille. Se on yksi maan kauneimmista kirkoista, ja se on rakennettu bysanttilaisen kirkon jäänteiden päälle. Kirkon keskellä on neljän pilarin varassa oleva kupoli, jonka ikkunoista pilkistävät auringon säteet valaisten seinien maalaukset.
Armenialaiskorttelissa ovat myös armenialaisten pappien seminaari ja Armenialainen museo, joka esittelee armenialaisten ihmisten kulttuuria ja kansallista historiaa. Tärkein kohde on rakennus, jossa asuu Armenian ortodoksinen patriarkka.
Kristittyjen kortteli
Kristittyjen korttelissa on yli 40 kirkkoa, luostaria ja hotellia, jotka rakennettiin kristittyjä pyhiinvaeltajia varten. Kristittyjen korttelissa on Pyhän haudan kirkko tai Ylösnousemuksen kirkko, joka kristillisen perinteen mukaan on sillä paikalla, jossa Jeesus ristiinnaulittiin ja haudattiin sen jälkeen kun hän käveli Via Dolorosaa (tai Via Crusista) pitkin. Via Dolorosa alkaa oikeustalolta, joka sijaitsi samassa paikassa, jossa nyt on Leijonan portti, joka päättyy Golgatan vuorelle tai pääkallon paikalle, jossa kirkko nyt sijaitsee. Monet kristityt pyhiinvaeltajat kävelevät Via Dolorosaa seuraten Jeesuksen viimeksi kulkemaa matkaa.
Pyhän haudan kirkon sisällä on useita kristillisen perinteen mukaan tärkeitä kohteita, kuten voitelukivi, hauta ja alakerran pyöreä huone.
Markkinapaikka on yksi Jerusalemin suosituimmista matkailunähtävyyksistä, ja se sijaitsee kristittyjen korttelissa. Se on äänekäs ja värikäs markkina, josta voi ostaa koristeellista keramiikkaa, kynttilöitä, matkamuistoja, etnisiä vaatteita, mattoja, ryijyjä, helmiä sekä koruja, lasisia lamppuja ja koriste-esineitä. Torimyyjät kauppaavat tavaroitaan äänekkäästi ja toripöydiltä leviää houkuttelevien aromien tuoksu. Asiakkaiden odotetaan tinkivän myytävistä tavaroista, mikä on yksi markkinoiden suurimmista vetonauloista. Jos pidät pääsi, voit tinkiä kauppiaiden pyyntihintoja alaspäin.
Muslimikortteli
Muslimikortteli on vanhankaupungin suurin, ja suurin osa sen asukkaista on muuttanut sinne sen jälkeen kun alkuperäiset juutalaiset ja kristityt asukkaat hakeutuivat uudempiin kaupunginosiin. Muslimikorttelissa on kirkkoja ja moskeijoita, ja alueella on myös säilynyt lukuisia juutalaisia koteja ja juutalaisia jesiva-kouluja. Tärkeimmät kohteet muslimikorttelissa ovat islaminuskon pyhät paikat, kuten Kalliomoskeija Morian vuorella, joka on pyhä paikka myös juutalaisille.
Juutalaiskortteli
Juutalaiskortteli on vanhankaupungin tärkein juutalaisten asuinalue. Tässä korttelissa on Länsimuuri, jota kutsutaan myös Itkumuuriksi. Tämä on juutalaisille pyhä paikka, koska se oli osa Jerusalemin temppeliä, ja lähellä temppelin Kaikkein pyhintä.
Juutalaiskorttelissa on monia mielenkiintoisia arkeologisia kohteita, kuten Poltettu talo, joka on ajoitettu 2000 vuoden ikäiseksi, eli samalle ajalle kuin Jerusalemin tuho roomalaisten toimesta. Jerusalemin Cardo on tyypillinen roomalainen katu 500-luvulta, ja se koostuu kaupoista, jotka on sijoitettu kahden pylväsrivin väliin. Cardossa voi yhä nähdä sen korkeat pylväät, holvikaaret ja kivilattiat.
Kaikki nämä kohteet tekevät Jerusalemin vanhastakaupungista paikan, jota vierailija ei koskaan unohda.
www.jerusalem-oldcity.org.il
Näin matkustat Israeliin!