Israel Wonders  
Choose Language
Juutalaisten kansa
Etsi    
 
Articles
Home Fin > Juutalaisten kansa
 
 
 
 

Juutalaisten kansa

 

Juutalaisuus on paljon muutakin kuin uskonto, ja siksi juutalainen kansa kuvataan usein keskelle kolmiota, jonka muodostavat yksi Jumala, Israelin maa ja pyhä kirjoitus, Raamattu.

 

Raamatun kautta tällä pienellä kansalla (noin 13 miljoonaa ihmistä) on ollut suuri vaikutus kulttuurin ja uskonnon maailmaan. Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa tunnetaan nimellä Toora, joka tarkoittaa opetusta. Termi on laajentunut käsittämään suuren määrän juutalaisia viisauksia, joita on kerätty vuosisatojen kuluessa. Monille juutalaisille niiden sisältämät opetukset tiivistyvät yhteen ainoaan käskyyn, jonka juutalainen viisas lausui ilmoille ensimmäistä kertaa noin 2000 vuotta sitten: “Älä tee toisille sitä mitä et haluaisi itsellesi tehtävän”.

 

Raamattu sisältää kymmenen käskyä (Raamatussa Toinen Mooseksen kirja 20:1-13), moraaliset opetukset, jotka muiden muassa kieltävät murhaamisen ja varastamisen, mutta myös kehottavat pitämään viikoittaisen lepopäivän sapatin, joka on tukipilari juutalaiselle uskonnolle ja kulttuurille. Käskyissä kehotetaan myös kunnioittamaan isää ja äitiä. Raamattu on perusta Jeesuksen opetuksille, kristinuskolle ja Uudelle testamentille.

 

Vuosisatojen kuluessa juutalaiset lisäsivät Talmudin pyhiin kirjoituksiinsa. Talmud on Raamattua kommentoiva kirjoitus, joka kehittyi sen jälkeen kun juutalaiset ajettiin maanpakoon heidän omasta maastaan Israelista (katso alla), onnistuen kuitenkin pitämään yhteyden toisiinsa, Jumalaan ja kotimaahansa. Raamatun ja Talmudin opiskelusta sekä opiskelusta yleensä tuli juutalaisen kulttuurin tärkeä elementti, kuten myös Raamatun muinaisesta heprean kielestä, joka otettiin uudelleen käyttöön modernilla ajalla.

 

Raamatun ehkä kuuluisin kertomus on Mooseksen kirjan kuvaus eksoduksesta, jossa Mooses johti israelilaiset pakoon Egyptistä, jossa heitä pidettiin orjina. 12 eri heimoon jakautuneet israelilaiset päätyivät lopulta Israelin maahan, jonka Jumala oli Raamatun mukaan luvannut ensimmäiselle patriarkalle, Aabrahamille. Nämä 12 heimoa ovat Aabrahamin jälkeläisiä hänen pojanpoikansa Jaakobin kautta, jota kutsuttiin myös nimellä Israel. Parhaiten tunnettu tapahtuma Aabrahamin elämässä on vaihe, jossa Jumala koetteli häntä kutsumalla häntä uhraamaan poikansa Iisakin, vaikka Jumala ei lopulta antanut Aabrahamin toteuttaa uhrausta.

 

Israelilaiset heimot perustivat Israelin maahan kuningaskunnan, jota johtivat vuorollaan Saul, Daavid, Salomo ja muut kuninkaat. Kuningaskunta jakautui lopulta kahteen osaan, pohjoiseen ja eteläiseen. Assyrialaiset valloittivat pohjoisen osan vuoteen 721 eaa. mennessä, ja siellä asuneet heimot katosivat. Nämä tunnetaan nyt kymmenen kadonneen heimon nimellä.

 

Daavid on merkittävä hahmo myös juutalaisen uskonnon kannalta. Hän on kaivatun vapahtajan (Messiaan) esi-isä sekä joidenkin Raamatun liikuttavimpien uskonnollisten runojen, Psalmien, kirjoittaja. Daavid teki Jerusalemista juutalaisten pääkaupungin ostamalla Moorian vuoren, jossa Aabrahamia koeteltiin, ja johon myöhemmin rakennettiin suuri pyhäkkö, joka tunnetaan nimellä Salomon temppeli.

 

Moorian vuori tunnetaan nykyisin Temppelivuorena. Solomo rakennutti sinne noin 950 eaa. ensimmäisen temppelin, jonka tuhosivat babylonialaiset jotka ajoivat juutalaiset maanpakoon 586 eaa. Noin 50 vuotta myöhemmin juutalaiset palasivat ja rakensivat toisen temppelin, jonka kuningas Herodes viimeisteli Jeesuksen aikana. Myös tämä temppeli tuhoutui, kun roomalaiset hävittivät sen vuonna 70 jaa.

 

Temppelivuori, jossa nyt seisovat muslimien Kalliomoskeija ja Al-Aqsa -moskeija, on Israelin parhaiten tunnettuja paikkoja, kuten myös Länsimuuri, tai Itkumuuri, joka on viimeinen jäännös Herodesin temppelistä ja juutalaisten pyhästä paikasta.

 

1800-luvulla Theodore Herzl, jota monet kutsuvat nykyajan Moosekseksi, perusti uuden poliittisen liikkeen juutalaisten tuomiseksi takaisin ikiaikaiseen maahan. Tämä liike sai nimen sionismi, joka tulee sanasta “zion”, ja tarkoittaa Jerusalemin Raamatussa mainittua nimeä. Vuosisatojen mittaisen maanpakonsa aikana juutalaiset ihmiset eivät koskaan unohtaneet pyhää kaupunkiaan. Kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, Jerusalemista tuli sen pääkaupunki.