Linja-autot
Junat
Taksit
Sisäiset lennot
Autonvuokraus
Israel on pieni maa, ja siksi paikasta toiseen liikkuminen suhteellisen lyhyessä ajassa on siellä helppoa. Julkiset liikennevälineet ovat kätevä vaihtoehto, sillä pääset lähes mihin tahansa kohteeseen kohtuullisella hinnalla.
Israelin rautatiet tarjoavat kätevän ja edullisen julkisen liikenteen palvelun. Myös taksilla matkustaminen on mahdollista, mutta tämä on kalliimpi vaihtoehto erityisesti kaupunkien välisessä liikenteessä. Jaettujen yhteistaksien käyttö on siksi suositeltavampaa.
Useat yhtiöt tuottavat sisäisiä lentoja Eilatin ja Ben Gurionin lentokentän, Tel Avivin pohjoispuolella olevan Sde Dovin lentokentän tai Haifan välillä, mutta nämä lennot ovat yleensä kalliimpia.
Linja-autot ovat suosituin julkisen liikenteen muoto Israelissa sekä paikallisliikenteessä että kaupunkien välillä. Linja-autoyhtiö Egged operoi suurinta osaa suurten ja keskikokoisten kaupunkien välisestä linja-autoliikenteestä. Gush Danin alueella (Tel Aviv ja sen lähiöt) paikallisen ja kaupunkien välisen liikenteen tuottaa Dan. Linja-autoliikenteen Be´er Shevassa ja Nasaretissa tuottavat yksityiset yritykset. Linja-autojen taksat ovat kohtuulliset, ja linja-autot ovat mukavia ja yleensä ilmastoituja. Palvelu on säännöllistä ja aikataulut tiheitä.
Liput voi ostaa jokaisessa kaupungissa linja-autoaseman lipunmyynnistä tai kuljettajalta. Useimmat linja-autolinjat eivät liikennöi sapattina tai juutalaisina juhlapäivinä. Palvelu päättyy perjantai-iltaisin ja käynnistyy uudestaan lauantai-iltana.
Opiskelijat saavat alennuksen kaupunkien välisillä intercity-linjoilla. Alennuksen saamiseksi tulee esittää kansainvälinen opiskelijakortti lippua ostettaessa.
LINJA-AUTOT
Egged
Egged asiakaspalvelu ja informaatio: 00 972 3 694 8888 tai *2800
Egged tuottaa kaupunkien välistä julkista linja-autoliikennettä koko maassa. Matkustajat voivat saada tietoja reiteistä Eggedin internetsivuilta tai soittamalla asiakaspalvelu- ja informaatiokeskukseen. Jokaisella linja-autoasemalla on neuvontapiste ja elektronisia tauluja, joissa esitetään lähtöajat ja määränpäät.
Dan
Dan asiakaspalvelu ja informaatio: 00 972 6 639 4444
Linja-autoyhtiö Dan operoi julkisen palvelun bussiliikennettä Gush Danin alueella (Tel Aviv ja sitä ympäröivät lähiöt) sekä Or Yehudan ja Shomronin alueella. Matkustajat voivat saada tietoja reiteistä Danin internetsivuilta tai soittamalla asiakaspalveluun ja informaatiokeskukseen.
Metrodan
Informaatio: *5100
Metrodan-yhtiö operoi julkisen palvelun bussiliikennettä eteläisessä Be´er Sheban kaupungissa. Matkustajat voivat hankkia lisätietoja reiteistä internetsivuilta tai soittamalla asiakaspalveluun ja informaatiokeskukseen.
Nazareth Transport & Tourism
NTT operoi intercity-linjoja pohjoisessa. Palvelu kattaa Nasaretin, Haifan, Karmielin ja kyliä Galilean alueella sekä kansainväliset linjat Ammaniin (Jordania) sekä Siinaihin (Egypti).
United Nazareth Buses -linja-autoyhtiö
UNBS järjestää julkisen liikenteen Nasaretin metropolialueella.
Nateev Express
Tarjoaa kaupunkiliikennettä ja intercity-palvelua pohjoisen alueella Zefatin ja Nahariyan välillä sekä keskisellä alueella Haderassa ja Netanyassa. Tammikuussa 2007 yritys voitti tarjouskilpailun Tel Avivin ja Netanyan välisestä reitistä.
JUNAT
Israelin rautatiet
Israelin rautateiden asiakaspalvelu ja informaatio: 00 972 3 577-4000 tai *5770
Israelin rautatiet ovat laajentaneet ja parantaneet junayhteyksiä ja palvelua viime vuosina. Junia on enemmän, samoin kohteita, suurissa kaupungeissa on useampia asemia, ja uudet junat ovat entistä mukavampia.
Opiskelijat ja seniorikansalaiset voivat saada alennusta esittämällä opiskelijakortin tai henkilötodistuksen.
Junalla matkustamista suositellaan aina kun se on mahdollista monien maanteiden kovan liikenteen takia. Junat kulkevat Tel Avivista useimpiin suuriin kaupunkeihin Nahariyasta pohjoisessa Dimonaan etelässä, mukaan lukien Jerusalem ja Ben Gurionin lentokenttä.
Junalippuja voi ostaa asemien lipunmyynnistä tai myyntikojuista. Istuinpaikkoja voi varata myös ennakolta.
Useimmissa junissa on ravintolapalvelu, josta saa kuumia ja kylmiä juomia sekä välipaloja ja voileipiä.
Junat eivät kulje sapattina tai juutalaisten juhlapäivinä.
Haifa Carmelit-metro
Puhelin: 00 972 4 837 6661
Haifan Carmelit on ainoa Israelissa toimiva metroverkosto. Metro kulkee Pariisi-aukiolta alakaupungissa Gan Ha-Emiin Merkaz Ha-Carmelissa ja sillä on viisi muuta pysäkkiä, mukaanlukien Hadarin liikekeskus.
TAKSIT
Paikallisia ja kaupunkien välillä liikennöiviä takseja on saatavana kaikkialla maassa. Kaupunkien sisällä liikuttaessa taksit laskuttavat taksamittarin mukaan. Kaupunkien välillä on voimassa liikenneministeriön asettamat vakiotaksat. On suositeltavaa varmistaa taksa ennen taksiin nousemista.
Taksin voi tilata puhelimitse paikalliselta taksiasemalta tai vaihtoehtoisesti taksin voi pysäyttää kadulta kättä heiluttamalla.
Taksin aloitusmaksu kaupungeissa on 9,10 Israelin sekeliä. Tyypillinen taksimatka maksaa noin 20 sekeliä. Puhelintilauksista peritään ylimääräinen 3,50 sekelin maksu ja matkalaukuista (ei käsimatkatavarat) 2,90 sekeliä.
Yötaksat ovat 25 % normaalitaksoja korkeampia. Korotettuja taksoja peritään kello 21.01 ja 5.29 välisenä aikana. Nämä taksat ovat voimassa myös sapattina ja juhlapäivinä.
Kuljettajien tulee aina käyttää taksamittaria kaupunkien sisäisissä matkoissa. Älä anna kuljettajan taivutella sinua sovitun hinnan käyttämiseen, jos et tunne hyvin käytettyjä taksoja!
Yhteistaksit
Yhteistaksit (jitneys) ajavat pysyviä paikallisia ja kaupunkien välisiä reittejä samalla tavalla kuin linja-autot. Näiden taksien taksat riippuvat kuljetun matkan pituudesta. Useimmissa tapauksissa se on sama tai hieman edullisempi kuin linja-autoissa.
Yhteistaksit pysähtyvät niille osoitetuilla pysäkeillä, mutta pyydettäessä ne voivat myös tehdä ylimääräisiä pysähdyksiä matkan varrella. Muutamat keskustojen taksit ajavat myös sapattina.
Lähtöaikoja ei ole määrätty aikatauluin, vaan taksit lähtevät asemalta sitten kun ne ovat täynnä. Tästä syystä kannattaa ottaa huomioon, että saatat joutua odottamaan hieman ennen kuin taksi täyttyy asiakkaista ja lähtee matkaan.
Yhteistaksien kaupunkien välinen liikenne
Tel Avivista Jerusalemiin, Haifaan, Netanyaan, Petakh Tikvaan, Rekhovotiin, Lodiin, Ramleen, Haderaan, Afulaan, Eilatiin, Nasaretiin sekä kaikilta pysäkeiltä matkan varrella. Taksit lähtevät uudelta keskuslinja-autoasemalta.
Jerusalemista Tel Aviviin, Rekhovotiin, Haifaan, Eilatiin, sekä kaikilta pysäkeiltä matkan varrella. Taksit lähtevät keskuslinja-autoasemalta.
Haifasta Tel Avivin ja Jerusalemiin. Taksit lähtevät He-Khalutz-kadulta läheltä Ha-Nevi´im-katua Hadarin alueella.
Eilatista Tel Aviviin ja Jerusalemiin. Taksit lähtevät keskuslinja-autoasemalta.
Tiberiasista Tel Aviviin. Taksit lähtevät keskuslinja-autoasemalta.
Be’er Shevasta Tel Aviviin, Jerusalemiin, Haifaan sekä kaikilta pysäkeiltä matkan varrella. Taksit lähtevät keskuslinja-autoasemalta.
Netanyasta Tel Aviviin. Taksit lähtevät keskuslinja-autoasemalta.
Paikallisen palvelun yhteistaksit
Tel Aviv: yhteistaksit operoivat Dan-linja-autojen pääreiteillä. Taksa on hieman edullisempi kuin linja-autoissa. Matkustajat voivat nousta kyytiin tai poistua missä tahansa reitin varrella, ei pelkästään määrätyillä pysäkeillä. Nämä taksit liikennöivät myös sapattina reiteillä 4,5 ja 16 sekä muilla reiteillä.
Jerusalem: yhteistaksit operoivat Egged-linja-autojen pääreiteillä.
Eilat: Eilatissa ei ole yhteistaksipalvelua.
Haifa: yhteistaksit operoivat Egged-bussien pääreiteillä kaupungin alueella. Muutamia reittejä ajetaan myös sapattina.
Tiberias: Tiberiasissa ei ole yhteistaksipalvelua.
Be’er Sheva: yhteistaksit liikennöivät Metrodan-bussien pääreiteillä.
SISÄINEN LENTOLIIKENNE
Israel on pieni maa, jossa lentämistä kannattaa harkita vain Eilatin ja Tel Avivin tai Haifan välillä. Eilatin ja Haifan välillä sekä Ben Gurionin lentokentällä tai Sde Dovin lentokentällä Tel Avivin pohjoispuolella toimii useita lentoyhtiöitä. Lentolippujen hinnat ovat kohtuullisia, mutta silti selvästi kalliimpia kuin linja-autoliput.
Yksityiset lentoyhtiöt tarjoavat erikoislentoja minne tahansa maan alueella tilauksesta.
Israelin lentokenttäviranomainen IAA
Puhelin: 00 972 3 975 5555
Arkia
Puhelin: 00 972 3 690 2222,
Reittilennot:
Tel Aviv - Eilat (Sde Dov tai Ben Gurion lentokenttä)
Haifa - Eilat
Eilat - Haifa
Eilat - Tel Aviv (Sde Dov ja Ben Gurion lentokenttä)
El Al
Puhelin: 00 972 3 971 6111 (Israel) tai 020 7121 1400 (Iso-Britannia)
Reittilennot:
Tel Aviv (Ben Gurion lentokenttä) - Eilat
Eilat - Tel Aviv (Ben Gurion lentokenttä)
Israair
Puhelin: 00 972 3 795 5777
Reittilennot:
Tel Aviv (Ben Gurion lentokenttä) - Eilat
Eilat - Tel Aviv (Ben Gurion lentokenttä)
AUTONVUOKRAUS
Useimmilla kansainvälisillä ja paikallisilla autonvuokrausyhtiöillä on toimipaikka suurissa kaupungeissa ja Ben Gurionin lentokentällä. On suositeltavaa varata auto ennakolta jo kotimaassa.
Auton vuokraamiseen Israelissa vaaditaan kuljettajalta 21 vuoden ikä sekä voimassaoleva kansainvälinen ajokortti ja kansainvälinen luottokortti.
Israelissa liikenne on oikeanpuoleinen. Israelin maantieverkosto on kattava ja liikenneopastus on useimmissa paikoissa hyvä (hepreaksi, englanniksi ja arabiaksi). Suurissa kaupungeissa oikean tien löytyminen voi olla hieman vaikeampaa, mutta kadut ja tiet on merkitty, ja voit käyttää karttaa tai kysyä suuntaa.
